22.10.2017

Töröpipo


 Jälleen tartuin jo moneen kertaan neulomaani ohjeeseen mutta tällä kertaa Tytin pyynnöstä. Toiveena oli Siksak-pipo, joka on Handepanden ihana ilmaisohje. Tytti tykkäsi nimenomaan alkuperäisestä värityksestä, joten kaivelin varastostani vaaleinta harmaata mitä löytyi, eli Dropsin Fabelia (värinro 114). Kuviovärejä pyörittelin kotvasen, mutta valitsin keltaisen ja petroolin ja niitä reunustamaan tummanharmaan.
 Ohje on paksulle langalle, mutta koska aioin tehdä pitkän joustinneuleen, jota pidettäisiin kaksinkerroin käännettynä enkä halunnut, että pipon reunasta tulee liian muhkeaa, neuloin sen fingering-vahvuisella langalla. Piti siis vähän muokata silmukkamääriä. Loin silmukoita 132 ja neuloin joustinneuletta 13 cm. Lisäsin sitten 8 silmukkaa ja neuloin sileää harmaalla langalla 7 kerrosta. Sen jälkeen neuloin kirjoneuleraidan ja sen perään 4 kerrosta harmaalla ja aloitin kavennukset. Piposta oli uhkaavasti tulossa aika pitkä, joten katkaisin langan ja vedin langanpään loppujen silmukoiden läpi jo melko aikaisessa vaiheessa.
 Tästä tuli aika ihanan törö! Törötyksen kruunuksi piti tietysti pyöräyttää tupsumasiinalla tupsu, jonka väriksi arpoutui tummanharmaa. Niin ihana tästä tuli,että pitää tehdä itsellekin samanlainen ja mistäpä tuon tietää jos innostun tehtailemaan kolmannen vielä pukinkonttiinkin...

 Joululahjoista puheenollen. Olen jo pari lahjaa tehnyt mutta useampi on vielä ajatuksen asteella. Tänä jouluna en kyllä aio lahjoa aivan niin paljon kuin aiempina, mutta läheisimmät ihmiset nyt kuitenkin. On se itse asiassa aika kivaa miettiä että mikä neule ja missä väreissä sopisi itse kullekin. Neuloessa jotain juuri tietylle ihmiselle sitä liittää mukaan myös ne lämpimät ajatukset lahjansaajaa kohtaan. Luin uusimmasta ET Käsityöt -lehdestä Neulovan Nartun neulovan vain ihmisille, jotka ovat "knitworthy" eli neulomisen arvoisia. Niitä ovat myös useimmat, kenelle minä neulon. Toivottavasti itsekin olen.

2 kommenttia:

Mamma A. kirjoitti...

Mainio töröpipo:D

Marja Kyy kirjoitti...

Söpö töpö! :D

Minulla on pipomissio joka vuosi - ja joka vuosi epäonnistun: oikeaa mallia ei vain tahdo löytyä. Mikä muiden päässä näyttää kivalta, on jotenkin kumma kutvoke omassa. Ehkä tämä malli tänä vuonna...