15.1.2016

Naima

 Ostin viime kesänä elämäni ensimmäiset vironvillat Tallinnasta. En oikein tiennyt vielä silloin että mitä niistä teen enkä osannut yhtään arvioida että mikä menekki mahtaisi olla. Ihastuin ohkaiseen vaaleanharmaaseen villaan, jota ei kaupassa ollut kuin kaksi isoa vyyhtiä joten nappasin ne sekä samaa vahvuutta yhden tummanharmaan. Että jos niistä sitten jotain tekisi. Vyyhdin tuoksuivat kassissa niin vahvasti lampaalle että vielä kotonakin joskus niitä nuuhkutin ja välittömästi muistin mitä lammas sanoo.
 Kun ostin sen Neuleiden neljä vuodenaikaa -kirjan, kaivoin tuoksuvat langat esille ja ajattelin että niihin malleihin ne voisivat sopia. Kerin langat kaakulle ja tein itselleni erittäin harvinaisen mallitilkunkin. Langat olivat siis fingering -vahvuutta eli siis noin 400 m/100g ja normaalisti sillä vahvuudella pääsisin lähelle kirjan mallien vaatimia tiheyksiä. Mutta vaikka kuinka puikkoa vaihdoin pienemmäksi, en päässyt kuin 19 silmukkaan 10 sentillä. Vaihdoin sitten suunnitelmaa. Jonossa pitkään ollut Naima-villatakki osui silmääni kuin tilauksesta. Ja siinä mallissa oli vielä kaksi eri pituusvaihtoehtoakin, joten voisin tehdä lyhyemmän version jos lanka ei pitkään riittäisi.
Takki neulotaan jälleen ylhäältä alaspäin aloittaen kauluksesta. Raglan-lisäykset tehdään langankierroilla ja niistä jää kivat reikärivit saumoihin. Myös nappilistat neulotaan yhtäaikaa. Neuloin yläosan kainaloiden alapuolelle, sitten tein hihat ja ajattelin että neulon helmaa niin pitkästi kuin lankaa riittää. Jotenkin siinä vaiheessa lanka tuntui hupenevan kovaa vauhtia ja oikeasti pelkäsin että lanka loppuu. Jätin tekeleen sen pelossa lepäilemään kotvaksi ja neuloin siinä välissä jo aiemmin esittelemäni Crisscross -villatakin.
 Kun sitten jatkoin neuletta, ymmärsin että lanka riittää eikä edes mene kaikki ja saan ihan täyspitkän Naiman. Neuleeseen kuuluvat taskut joiden sisäpuolelle tehdään muutama kirjoneulekuvio. Valitsin väreiksi valkoisen ja keltaisen ja ne erottuvat minusta juuri sopivasti eivätkä hyppää huurteisesta kokonaisuudesta liikaa silmille.
 Ja miten ihana Naimastani  tulikaan! Karkea villa pehmeni mahtavasti pesussa ja lampaanhajukin heikkeni. Neule on unelmankevyt (noh, 310 grammaa) ja ilmava ja silti niin lämmin! Ainoa huono puoli mallissa on suuri vaara napittaa se juoponnapille sillä noita napinläpiä on nimittäin aika monta...
Sain muuten joululahjaksi aika ihanan ja osuvan hopeakorun. Nyt mulla on neulojan riipus!

17 kommenttia:

Elina kirjoitti...

Ihana tämä sinun villatakki! Tämä on niin kiva malli,että itse mietin tekisinkö toisenkin :)
Kauniin riipuksen olet saanut :)

Mirella kirjoitti...

Oi joi joi, nyt tuuli kiire istahtaa sohvalla, niin ihanalta taas näyttää!
Arvatkaa mitä on puikoilla?

Tiia N kirjoitti...

Todella kaunis! Tämä on nyt toinen Naima tällä viikolla, jota olen ihaillut. Taitaa mennä itselläkin jonoon!

Liina kirjoitti...

SE ON IHANA! Naima just hyppäsi mun jonossa pari pykälää ylemmäs, tosi tosi kaunis takki!

Heidi kirjoitti...

Niin kaunis ja lämpöisen näköinen. Ihana!

Jaana kirjoitti...

On se vaan upea! Niin kauniita yksityiskohtia ja pituuskin mitä parhain.

iikku kirjoitti...

Ihana niin lämpimän ja kevyen näköinen! Mullakin on Naima aloitettuna =)

Päivikki kirjoitti...

Onpa ihana takki. Kirjoneule taskuissa on suloinen idea!

Ryyni kirjoitti...

Kaunis Naima! Mä en jaksa välittää, juoponnappi on tässä tapauksessa paras nappi :D

Lankakeiju kirjoitti...

Ihana! Minä niin tykkään tässä mallissa tuosta kirjoneuleesta taskuissa.

Marja Kyy kirjoitti...

Onpa harmoninen kokonaisuus kuin tämä sydäntalvi! Minkäkokoisilla puikoilla neuloit takin?

Nasti kirjoitti...

Puikot oli 2,5 milliset. Sitä pienemmillä ei minunkaan hermot kestä neuloa :)

Ingi kirjoitti...

Todella kaunis takki, siinä on kaikki kohdallaan! Minun pitäisi olla vironvillan suurkuluttaja, mutta olen vain yhden vyyhdin ostanut ja sekin odotaa vasta toteutusta. Ennen vanhaan Virosta ei saanut mitään muuta lankaa, kuin vain sitä omaa karheaa, kylläkin lämmintää villaa. Tuli totaalinen kyllästyminen!

Marja Kyy kirjoitti...

Oijoijoi, kunnioitus nousee nyt kyllä eksponentiaalisesti: että 2,5 puikoilla! Hermosi ovat terästä! :)

Pitko kirjoitti...

Niin tyylikäs kokonaisuus sisätaskun väreineen kaikkineen! :) Vironvilla on aika sympaattista lankaa, eikä lopulta kutita edes huivina kun hyvin pesee. Tai sitten minä olen vaan jo paatunut...

Tuija kirjoitti...

Ihana takki ja suloiset taskut! Söpöjen taskujen takia tämä malli kiinnostaa minuakin. :)

Seija kirjoitti...

Oi oi, kun on ihan ihanista ihanin neulettakki! Nyt etenkin oon kateellinen sun neulontataidoille :)