18.2.2015

Sydäntalvi

 Vaatekaappejani koko talven pikkuhiljaa siivottuani olen ymmärtänyt että minun kannattaisi siirtyä villapaitojen ja -takkien neulomisesta hieman pienempiin neuletöihin. Ostin mukavannäköisiä huiviohjeita ja tässä ensimmäinen tuotos, Ashburn.
 Langaksi valitsin kaapissani majailleita lankoja, Teräksenharmaa ja valkoinen ovat Dropsin Baby Alpaca Silkiä ja appelsiininoranssi on Wetterhoffin Sivillaa. Huivi neulottiin kapeimmasta nurkasta aloittaen joten silmukat lisääntyivät salakavalasti joka kerroksella. Muuten raidat rytmittivät mukavasti neulomista ja valkoisessa osassa oli minulle aivan uutta pintaneuletta, joten vaikka huivin neulominen kestikin kaikkineen melkein kuukauden, neulominen ei käynyt tylsäksi. Lopputuloskin on aika herkullinen, vaikka huivista tulikin aika valtava!
Seuraavakin huivi on jo puikoilla, sekin jemmoissani piiiitkään marinoituneista langoista. Tuntuu mukavalta, että tämä huivi-intoilu tekee tilaa sekä lanka- että vaatekaappiini. Ja taisin joskus aiemmin mainitakin, että olen yleensä lahjoittanut neulomani huivit eteenpäin joten ehkä ansaitsen muutamat itselleni.

 Olen kunnostautunut hieman ompeluksienkin parissa. Tarvitsin uuden sohvan myötä jonkin sopivan säilytyspaikan keskeneräisille neulomuksilleni (koska tämä uusi on pienempi kuin entinen, siellä ne mahtuivat olemaan sohvankulmassa tai leveillä käsinojilla) ja päätin ommella kangaskorin. Kankaina on kahta erilaista paksuhkoa kangasta joihin silitin vielä tukikangastakin. Hyvin pysyy pystyssä!

8 kommenttia:

Lilja kirjoitti...

Hyvä idea, tuo paksusta kankaasta tehty kangaskori. Tässä itse ihmettelin että missäköhän vaiheessa niveleni kestäsivät matonkudekorin virkkaamisen mutta hah, taidanpa mieluummin ommella niitä! Kiitos ideasta :)

Lotta kirjoitti...

Onpa raikkaat värit tässä huivissa, tosi kiva ja keväinen! Ehdottomasti olet ansainnut huiveja itsellesikin, pitää välillä itseäänkin muistaa :).

Minna kirjoitti...

Mä olen miettinyt, että kun perheen vaatekaapit ovat täynnä tarveneuleita, rupean neulomaan pelkkiä pitsihuiveja. Ihan heti en taida niiden pariin päästä... mutta ei se haittaa. En edes pidä pitsihuiveista. Tuon tyyppiset kuin sinun neulomasi näyttävät paljon kiinnostavammilta.

Elina kirjoitti...

Kaunis huivi!

Liina kirjoitti...

Ihana huivi on! Ja eikös sitä paitsi huivinkin kuulukin olla valtava, sellainen, että se voi fiitata tarvittaessa piknikvilttinä tai makuupussina?

Ryyni kirjoitti...

Pitäisköhän mun myös vihdoin ostaa tuo ohje, kun se on ollut ostoskorissa jo monta kuukautta... Kaunis huivi ja hieno "kori"!

Tiia N kirjoitti...

Aivan mahtava huivi, upeat värit! Korikin on kiva - ja ihana palapeitto tuossa sohvan kulmalla!

iikku kirjoitti...

Kaunis huivi! Tuollainen kangaskori olisi kyllä hieno =)