2.5.2012

Kolme päivää irrallaan


Männä viikolla teimme taas siipan kanssa kolmen päivän irtioton. Ne ovat sitten mukavia, vaikka välillä tuli vettä niskaan ja villatakki olisi ollut tarpeen. Mutta en valita! Kaupunkikohde oli tutustumisen arvoinen ja juuri sopiva kolmen päivän visiitille. Kaupungin keskustan pystyi ottamaan kävellen haltuun hyvin ja jos väsytti, kolme ilmaista bussilinjaa vei matkailijaa eteenpäin (vink vink Helsinki). Kolmeen päivää mahtui myös junareissu läheiseen kylään. Matka kesti tunnin, jonka aikana juna puuskutti mäen rinnettä ylöspäin. Junasta olikin aivan mahtavat maisemat: vihreitä laitumia, nummia, kiviaitoja ja lukematon määrä lampaita! Paluumatka sujui vauhdikkaasti junan lasketellessa vapaalla alaspäin. Varmaan jo arvaattekin ainakin maan, missä olimme. Lisäpointsit hänelle joka arvaa kaupungin.



En ole kovin innokas valokuvaaja matkoilla enkä taida olla sitä muutenkaan. Lammasseikkailusta ja upeista maisemista ei siis ole kuvia, mutta kyllä verhoilijan silmä aina bongaa mielenkiintoiset verhoiluideat.


Sattumalta eksähdettiin aivan mielettömään askarteltu-paskartelukauppaan, jossa meinasi henki salpautua. Siellä oli vaikka mitä ja vielä kaikkea muutakin. Koska olen askartelupuuhissakin myöhään herännyt, poimin mukaani peruskamaa: Koristeneuhoja ja washi-teippiä (niidenkin valinnassa tärväytyi aikaa, kun valikoima oli nääs aika valtava...)  Kiva uusi tuttavuus oli Mollie makes -lehti. Sitä aion väijyä Akateemisessa tulevaisuudessakin. Ja kun kerran lampaitakin nähtiin, toki lankaakin piti ostaa.



Seuraavaa irtiottoa jo suunnitellaan!

7 kommenttia:

Kristiina kirjoitti...

Villi arvaus: Edinbugh.

frost kirjoitti...

Sää viittaa samalle saarelle, jossa itsekin kävin loppuviikosta. Veikkaan, että Manchester! Minulle kävi Lontoossa niin huonosti (tai hyvin), että en päässyt lainkaan lankaostoksille. Iknit oli kiinni, liekö lopettanut vai vain sinä päivänä suljettu.. Muihin etsintöihin ei sitten jäänyt aikaa.

Anne-Marika kirjoitti...

AH, Mollie Makes on ihana. Meillä Jyväskylässä sitä saa jo onneksi monestakin paikkaa. Ja jos on iPhonen tai iPadin käyttäjä, niillä on nyt synttärit tulossa ja niiden ihan ensimmäisen numeron saa käydä lataamassa ilmaiseksi!

Tytti kirjoitti...

Pointsit frostille! Manchesterissa oltiin. Oikeastaan minäkin olen iloinen että "lankasaalis" jäi kahteen kerään. Jonossa on jo niin paljon ja vauhti on tälle hetkellä erittäin hidas.

Ingi kirjoitti...

Kivoja ostoksia! Tuohon lehteen ihastuin itsekin, onneksi saa meidänkin kaupungista.

Tiina kirjoitti...

Mollie on ihana lehti ja näköjään olet löytänyt samanlaisen lompakon kuin minä. Tuo on tosi ihana.

Tuija kirjoitti...

Aah, Manchester, Elbow'n poikien kotikaupunki. Kyseinen bändi on yksi suursuosikkini. :)